lauantai 28. syyskuuta 2013

# 27 - Arjen pyörteissä

Semmoista se vaan on. Sitä vaan porskuttaa päivästä toiseen ja yrittää pitää jälkikasvunsa hengissä ja terveenä. Tuntuu että oli taas hetki kun väsähdin kaikkeen. Ei jaksanut urheilla, ei ole jaksanut oikein blogiakaan, eikä mitään ylimääräistä häsellystä ja puuhaa. Viirejä pitäisi ommella ja vähän muutakin mutta jotenkin semmoinenkaan ei jaksaisi kiinnostaa. 

Keskiviikkoisen lääkäriajan jälkeen minut valtasi alakulo ja epätoivo. En edelleenkään tiedä mikä selkääni vaivaa ja en tiedä saanko tietääkään sitä koskaan. Alakulon ja epätoivon jälkeen tuli luja tahto saada selkä kuntoon ja lähdinkin samantien kävelylle koiran kanssa. Takaisin tullessa selkään ei särkenyt niin paljon ja ajattelin että näinkö helppoa tämä oli? Nyt olenkin käynyt kävelyllä 1-2krt päivässä lasten ja koirien kanssa ja tänään kävin myös juoksemassa. Juokseminen metsässä kapeaa ja muhkuraista polkua pitkin on hauskaa! Tokihan se on aika riskialtisti näinkin riskialttiille ihmiselle, mutta mulle kaikki on vaarallista ja pystyn teloa itteni vaikka pessanpöntöllä jos niikseen tulee. Eli siis kävin juoksemassa parin kilometrin pätkän koiranpennun kanssa ja siihen päälle haravoin puolisentuntia. Sitten perheen kanssa saunomaan ja iltapalaa syömään niin johan alkoikin taas elämä tuntua mukavalta!

Meillä on ollut tässä viimeaikoina korvaamatonta vertaistukea monena päivänä. Naapurissamme asuvan perheen, jossa on samanikäiset lapset kuin meidän, äiti ja lapset ovat olleet meidän kanssa. Ollaan käyty metsäkävelyillä ja syöty vuorotellen lounasta toistemme luona. Molempien tahto-taaperoilla (vai joko ne on leikki-ikäisiä?!) on sama ruokamaku, eli makarooni ja ketsuppi. Nakitkin menee, mutta ei perunamuussi ja jauhelihakastike, kummallekkaan. Jukurtti on myös molempien mielestä ihan tosi hyvää ja maissinaksut sopii hyvin esimerkiksi päivälliseksi. Ihan hyvinvoivilta ne vaikuttaa vaikka ruokavalio on aika yksitoikkoista.

Lokakuu tulla tupsahtaa ihan kohta justiinsa ja se tuo mukanaan ISON muutoksen meidän arkeen juurikin sen lokakuun ajaksi. Meille tulee ystäväni lapsi hoitoon lokakuuksi kun ystäväni työt jatkuvatkin ja edellinen hoitosopimus päättyy perhepäivähoitajalle. En siis ole aloittamassa ainakaan vielä mitään virallista toimintaa, vaan autan ystävää "hädässä" ja tyttö on meillä lokakuun leikkimässä. Odotan innolla, kauhulla, jännityksellä ja ilolla, mitä kaikkea kivaa hoitolapsi/leikkikaveri meidän arkeen tuo tullessaan. Huijui!!

Kohta meille tupsahtaa postiin noudettavaksi myöskin TULA! Sitten tulee kuvia ja kuvia. Amatööri-videota selkäänlaitosta ja juttua miten ja kuinka ja miksi ja milloin!! I-H-A-N-A-A!! mä odotan reppua niin niin innolla! 

Mä ihan oikeasti haluan ja myöskin yritän saada postaustahdista kiinni niin että tämä blogi päivittyisi vähintään kerran kaksi viikossa. Juttuja mulla kyllä riittää, mutta aikaa kuvien läpikäymiseen ja muokkaamiseen sekä juttujen kirjoittamiseen ja paikallaan istumiseen ei tahdo olla liiaksi ja silloin kun sitä olisi niin on yö, niinkuin nytkin. 

Olkaa armollisia tämän blogin suhteen, kyllä mä vielä palaan reippaana ja ahkerana! :-) 

Nähdään!


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

# 26 - elämä on juhla

Minua pyydettiin tänään kummiksi.

Pitelin sylissäni pientä, kaunista, avutonta ja hentoista tyttövauvaa. Sitten vauvan äiti kysyi "pääsisitkö xx.xx päivänä juhlimaan ristiäisiä? Haluaisimme sinut kummiksi."

Aloin itkeä onnen kyyneleitä. Iiih, ihanaa! Suostuin, tietenkin!!! 

Kiitos suuresta kunniasta ja luottamuksesta Madde ja K!! <3

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

# 25 - ystävät

Mitä sitä olisikaan ilman hyviä ystäviä? Yksinäinen ainakin.

Minulla on yksi, joka on parhaista parhain ja kaikkein rakkain. Anna.
Sitten on monta tositositosihyvää ystävää jotka on hirmutärkeitä ja rakkaita myös!
Heidän lisäksi on hyviä ystäviä ja niiden lisäksi ystäviä, kavereita, tuttuja ja fb-kavereita.


Tänään, mieheni viikottaisena vapaapäivänä lähdin yhden ystäväni kanssa käymää kaupungilla kaupoilla ja lounaalla. On mukava viettää aikaa mukavan ihmisen kanssa, kun tulee hyvin juttuun.

Sitten sain kutsun kotona ollessani naapuriin suht uudelle tuttavuudelle, jolta saa mitä parhainta vertaistukea samanikäisten lasten vuoksi. 

Ja vielä mahtuu samalle päivällä yksi ystävä, sillä Madde tuli poikansa kanssa meille ja kävimme kävelyllä ja puistossa. Ihan parasta!

Että sitä mä vaan haluan sanoa, että kaikki te minun ystävät ja kaverit siellä, olette tosi tärkeitä!! Kiitos!

tiistai 3. syyskuuta 2013

# 24 - pikkuiseni

Arki kahden näinkin pienen kanssa, on välillä tosi raskasta. Oikeastaan tällä hetkellä tuntuu, että se on todella raskasta. Pieniä hengähdystaukoja onneksi on aina välillä, kun isosisko käy ämmilässä hoidossa parin päivän ajan. Tosin viimeisimmän ämmiläreissun päätteeksi käytiin hakemassa päivystyksessä korvatulehdukseen kuuri ja poistattamassa nappi nenästä (joka on jokseenkin surkuhupainen juttu)

Arki pelkkien lastenkin kanssa on raskasta, niin lisähaastetta normiin tuo vielä pikkuinen koiranpentu. Meidän pieni mettämies.

Viimesyksyyn verraten minulla on paljon selkeämpi elämäntilanne tällähetkellä, kuin silloin. Tuntuu oudolta, miksi sitten on raskasta. Mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että kesä ja kesän tuoma "pakko tehdä kun paistaa aurinko ja on lämmintä"-henki väsyttää tälläisen ihan tavallisen äiti-ihmisen ihan kokonaan. Vaikka ristiriitaiselta se tuntuukin, että miten nyt ihana ja energiaa antava kesä ja aurinko niin voi tehdä, mutta tuskin olen ainoa jolle tämä tunne tulee syksyisin. Että huh, se on ohi ja arki koittaa.

Eli tavallaan odotan syksyä ja hiljaa hiipivää talvea ihan hyvillä mielin. Jos vaikka saisi jonkin säännöllisen päivärytmin elämään! 


Mutta on ne niin rakkaita. Molemmat. Kaikki. Ihania.

Miksi ne silti osaa olla niiin niin ärsyttäviä ja väsyttävän hankalia. Tai no nyt ei kyllä voi puhua tuosta pikkuveljestä, sille kun kelpaa kaikki ja miten vain. On yhtä hymyä melkein kokoajan. Nukkuu, leikkii ja syö. Niin kiltti pieni tyytyväinen poika. 
Mutta isosisko, hän on kyllä tähän mennessä hankalimmassa iässä. Ei syö, ei meinaa nukkua päikkäreitä, ei halua että autetaan, haluaa olla sylissä, haluaa tehdä kaikkea kiellettyä, ei halua tehdä mitään, haluaa mennä jäähylle, ei halua pyytää anteeksi, tulee yhtäkkiä kesken leikin pyytämään anteeksi, haluaa halata, niistää punttiin, sotkee ja kiukuttelee. Sanoo "rakasta äitii" ja on niin maaaaaailman ihanin tyttö kun olla ja voi. Mutta silti niin niin niin niiiiiin raivostuttava. Samaan aikaan. Tiedättekö sen tunteen?


Kaksplussassa (09/13) oli hyvä kirjoitus. "Ostetaan täydellinen äiti". Pystyin samaistumaan t-ä-y-s-i-n. Lainaan kirjoituksesta parisen pätkää niille, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet

"Lapsen saatuani aloin kehitellä outoja unelmia. Istuttaisin lapsen kanssa yrttejä takapihalle ja seurasin niiden kasvua. Leipoisimme yhdessä omenapiirakkaa samanlaiset essut päällä. Illalla lapsen nukahdettua ompelisin verhoihin yhteensopivia pellavaliinoja. Aloin jopa unelmoida omakotitalosta maalla. Siellä olisi hyvä lasten temmeltää ja kipaista terassille juomaan kuumaa kaakaota posket hiihtoretkestä punoittaen... siis ainakin viiden lapsen."
" Kotiäidin vallanneessa carllarssonismissa ei ollutkaan kyse siitä, mitä oikeasti halusin, vaan siitä, minkälainen olisin halunnut olla."

Siis nimenomaan! Luodaan kuvitelmia kaikesta. Esimerkiksi; kuinka ihanaa on kun syksyllä lapset istuvat vaahteranlehtikasassa, samalla kun haravoin. Aurinko paistaa oksien lomitse ja ilma on raikas. Lapset nauraa ja olo on ihanan seesteinen ja onnellinen.
Todellisuus; lapset istuvat märkien ja ruskeiden lehtien päällä mutaisella ruohikolla ja minä haravoin kämmenet rakkuloilla lehtiä. Isompi karkailee kokoajan ja pienempi syö matoja. Aurinko paistoi viimeksi joskus viikko sitten ja ilma haisee homeelta, kun on satanut niin paljon. Lapset rääkyy kokoajan ja itseäni ärsyttää.

Itse olen luonut kuvitelmia myös siitä, kuinka me asumme omakotitalossa ja meillä on keittiössä kauniit pitsiverhot. Lapset herää aamuisin hyväntuulisina ja syövät puuronsa mukisematta. Puemme seesteisen ilmapiirin vallitsemina ulkovaatteet ja menemme ulkoilemaan. Kun tulemme sisälle, nakkikeitto on kuin itsestään valmistunut ja syömme sitä, edelleen siinä samassa tunnelmassa. Kun isä saapuu kotiin, lapset ryntäävät hidastetuin askelin isän syliin ja nauraa heleästi.

Jokainen tietää, että todellisuus on aivan toinen.
meidän todellisuuteen kuuluu joka toiseen väliin tyttäreni itkua ja jokakolmanteen minun huutoani. oivoi..

juttu jatkuu;
"Jos minulla vain olisi vaalea omakotitalo ja viisi lasta, minusta tulisi seesteinen kotiäiti, joka ei milloinkaan kaipaisi enää muuta kuin marjojen hilloamista ja kangaspuiden kolketta. En kaipaisi enää kahviloita, baareja, kirjoittamista, elokuvia, korkokenkiä tai ihmisvilinää. Minusta tulisi kärsivällinen, leikkisä, tarmokas.....
Pudotin tiskiharjan, varustin sohvan lapsilla ja suolapähkinöillä, käynnistin Muumi-videon ja luin koko sanomalehden kannesta kanteen."

kirjoittaja on Outi Tommila

Ei voi kuin sanoa, että kiitos Outi, että jaoit tämän kanssamme. Tuli jokseenkin normaalimpi olo taas hetkeksi.

Mutta siis pääpiirteittäin: lapseni ovat ihania, vaikka toinen heistä osaakin olla oikea..... apina, toisinaan. :-)

Tähän alkavaan syksyyn mahtuu tosin muutakin kun seesteettömiä raivokohtauspäiviä. Nimittäin vaatekutsuja ja etenkin pakettien saapumisia. Me&I-paketti on saapunut ja olen aivan ihastunut niihin/noihin ihaniin mieltä piristäviin, kauniisiin ja hyvälaatuisiin lastenvaatteisiin.

Tänään kylä- ja lääkärireissulta kotiuduttuamme otin muutaman kuvan lapsukaisista tuossa meidän pihamaalla. Isosiskolla on päällään lasten yogapantsit camel-värisenä sekä keltainen iiihhana ja pehmeä puputunika josta näkyy vain helma.. Lisäksi po.pin laadukas kuoritakki sekä hauska pipo jonka hän itse vetää hassusti silmille. Jalassa h&m:n kympin tennarit ja kaulassa minun huivi... (joka oli ihan pakko saada, koska minäkin laitoin huivin kaulaan...)

Pikkuveljellä on po.pin windfleece-haalari ja mummoni kutoma aviatrix-myssy.

Tässä on vasta osa syksyn vaatehankinnoista. Lisää on tulossa kunnes posti vaan toimittaa paketit perille.. Niistä sitten myöhemmin siis!


Tämä postaus on toteutettu lukijan toiveesta ja jos haluatte lukea lisää meidän arjesta ja omista ajatuksistani, niin kommenttia tulemaan! :-)

Minkälaista teidän arki on? Onko kesä väsyttänyt Sinut ja odotatko syksyn tavallisen arkisia päiviä innolla?

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

# 23 - yhteenvetoa

Syksy tulee, jeeee! Meillä on ollut (ja on) aikamoista hulinaa tämä elämä. Vauva harjoittelee liikkeelle lähtemistä, taapero (vai joko se kohta on leikki-ikäinen?) keksii kaikkea "mukavaa" vanhempien päänmenoksi. Lisäksi isosiskosta on tullut oikea sykkyvauva, ja kokoajan pitäisi päästä olemaan sylissä. Eikä siinä vielä kaikki. Meillähän on myös ihanakamala suloinenhirveä riiviö koiranpentukin! Että menoa ei tästä talosta puutu. Itse kärsin jatkuvasta selkäkivusta, jonka vuoksi olenkin varannut lääkäriajan. Myöskin vko 37 lähestyy ja silloin minulla pitäisi olla (ja onkin) kutsuja tupperwaren merkeissä. Siinäkin riittää puuhaa ja stressinaihetta. Muistuu vaan mieleeni nyt viimesyksy, kun puuhasin ja puuhasin niin että olinkin ihan loppu yhtäkkiä. Eli pitää vissiin vähän rajoittaa ja rauhoittaa menoja, niin pysyy järki päässä.

Paljon olisi postattavaa, kuten menneistä 2v synttäreistä, koiranpennusta, vaatehankinnoista yms..


Nyt olisi mukava kuulla, mitä Te arvon lukijat haluaisitte lukea