tiistai 22. huhtikuuta 2014

# 75 - ihana päivä

Tosi kliseinen otsikko, mutta kun meillä oli aivan ihana päivä. Aamu alkoi epämiellyttävillä jutuilla, mutta kun saatiin ystävän kanssa sovittua puistoon meno ja meille tuleminen niin jännästi se mielialakin siitä muuttui.

Lähdin siis puistoon lasten kanssa. Lähtiessä en löytänyt rattaiden sisaristuinta mistään ja tajusinkin että sehän on autossa. No, onneksi Peppi potkuttelee jo pyörällään hienosti ja jaksaa mennä kilometrinkin sen kanssa, joten hätä ei ollutkaan kummoinen. Rattaisiin pakkasin eväitä, että puistosta ei olisi niin kova kiire kotiin. Ystävät kun tulevat "pitkän matkan" päästä kahdella bussilla + kävelymatkat ja meiltäkin on se kilometri, niin on kiva puistossa viettää välillä enemmänkin aikaa.




Tein meille kahvit termariin, maitoa laitoin pulloon, real-leipiä eväsrasiaan ja lapsille vielä vähän rypäleitäkin. Hirmukiva päivä ja retki saatiin viettää puistossa auringossa (hölmöt äidit kun ei laittanut itselleen hattuja päähän, tässä nimittäin lievässä auringonpistossa kirjoittelen teille.. vinkvink!!) ja siitä sitten jatkettiin matkaa vielä meille. On ihana huomata, miten meidän suloiset esikoiset on kasvanut "yhdessä" noin isoiksi lapsiksi että leikkivät yhdessä sulassa sovussa ja touhuilevat reippaina. Ihanaa ja haikeaa!



Kuvia tuli otettua taas varmaan parisataa (??) ja niistä pitäisi osata päättää mitkä tänne laittaisin.. Vaikeaa hyvin vaikeaa ja siksi näitä kuvia onkin sitten tässä taas parisenkymmentä.

Seuraavassa kuvassa oleva ihana nainen, äiti, ystävä on kyllä ollut korvaamaton tuki ja turva esikoisen odotusajasta lähtien. Netin kautta tutustuminen ja livenä näkeminen vielä jotenkin on normaalia, mutta että tuttavuudesta tuli kaveruus ja kaveruudesta tuli ystävyys. Vielä päälle se että tuo pieni prinsessa on minun rakas kummityttö. Meillä on siis toivottavasti läpi elämän kestävä ystävyys ja musta se on vaan tosi hieno juttu.


Koska minä ja Madde tullaan olemaan tulevaisuudessakin tekemisissä, niin samalla lapsilla pysyy kaverisiteet kunnossa. Nähdään usein ja säännöllisesti ja leikitkin muotoutuu sen mukaan, kun on tuttu kaveri jonka kanssa homma sujuu. Olisi ihanaa kun näistä esikoisista tulisi niin läheisiä ystäviä, että vielä aikuisena he voisivat olla tekemisissä.









Muutama sana vaatteista. Pidin siis luonani muutama viikko sitten Blingo-vaatekutsut. Vaate-esittelijä Tiina kertoi Blingon vaatteista ja sitten päästiin hypistelemään. Blingo on itselle vielä vieras merkki ja tilasin nyt alkuun lapsille paidat. Tilaus tuli mukavan nopeasti ja eilen otin paidan käyttöön. Koska eilisen jäljiltä ne säilyi puhtaina (!!!) tähän päivään, niin lapset sai ne päälleen tänäänkin. Oon ihan rakastunut noihin. Molemmilla on mustavalkoinen raitapaita. Maukalla 86/92cm olkaneppareilla ja Pepillä 98/104cm normipääntiellä. Kangas tuntuu ihanan pehmeältä ja kivalta, mustavalkoinen on monikäyttöinen väri ja kapeat raidat ei tee liian tylsää paidan olemuksesta. Kapea ja pitkä malli varsinkin esikoisen kohdalla on iso plus ja hihoissa riittää pituutta mukavasti. Suosittelen tilaamaan (Tiina Kopran kautta) vaikka näitä paitoja jos haluaa saada tuntumaan uuteen merkkiin!




Lasten riemua ja rehellistä tunteiden näyttämistä on ilo katsella. Voisipa itse olla yhtä lapsenmielinen ja avoin, niinkuin nämä pienet alle 3vuotiaat lapset.



Sitten lähdettiinkin monen tunnin ulkoilun jälkeen sisälle rauhoittumaan ja leikkimään, tekemään ruokaa ja huilaamaan.


Huikean mukava päivä pienestä auringonpistoksesta huolimatta..! Kiitos Madde ja lapset seurasta :-)

4 kommenttia:

  1. Ihanalta päivänne näyttääkin! Olispa kiva ollut olla siellä:). Mä täällä iloitsen kun (melkein) kaikki lumet on sulanut ja kohta voi ehkä nauttia lämmöstä. Ja teillä on niin lämpösen näköstä! Lämpimiä terkkuja teille, mä täällä luen kyllä ahkerasti joka postauksen vaikka en kaikkiin jaksa raapustaakkaan kommenttia. Sä tiiät ku lukee puhelimella niin se on sellasta räpeltämistä... Nyt siis istun koneella:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauskaa! Sun pitää matkustaa tänne meille lasten kanssa, niin voidaan ottaa uus kierros! :P
      Terveisiä myös sinne teille, toivottavasti nähtäisiin pian!

      Poista
    2. No nyt sait multa haasteen, kurkkaa mun blogista:)

      Poista
  2. Mitäs tänne kuuluu?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Muistathan kunnioittaa yksityisyyttämme julkaisematta meidän henkilökohtaisia tietoja, kiitos!